10. tammikuuta 2015

Robottijalka

12 tunnin sairaalakierroksen jälkeen olen palannut jälleen kotiin uuden koristeen kera. Menin Kirkkonummen terveyskeskukseen puoli kuuden aikaan, josta minut yhdeksän jälkeen kuljetettiin ambulanssilla Jorviin. Kotiin pääsin puoli seiskan aikaan aamulla. Tuntuu siltä kuin olis bilettäny koko yön, mutta pirskeet oli kummallisen kivuliaat ja hirveästi odottelua.


Sairaalassa otetut röntgenkuvat eivät näyttäneet mitään murtumia tai irtonaisia luunsirpaleita, mutta lääkärin mukaan sisempi sivuside on joko osittain tai kokonaan revennyt. Lisäksi minulla saattaa olla synnynäisenä vikana liian löysät nivelsiteet, jonka vuoksi tuo polvilumpio muljahtelee helposti.

Sain käyttööni seuraavien viikkojen ajaksi ortoosituen, joka rajoittaa ensimmäisten kolmen viikon ajan polven liikeradan 0-30 asteeseen. Sen jälkeen liikerataa laajennetaan 60 asteeseen, ja siitä vielä muutaman viikon päästä voin ottaa tuen pois ja alkaa taivuttamaan polvea normaalisti kivun rajoissa. 

Kolmen viikon päästä on käynti ortopedin luona, ja tuolloin mietitään jatkosuunnitelmaa. Lääkärin mukaan tämä löysien nivelsiteiden ongelma ei vaadi suurta operaatiota, jos en harrasta liikuntaa, mutta jos haluan vielä jatkossa liikkua, niin jotain näille täytyy tehdä. Operaation laajuudesta ei ole vielä tietoa, mutta sain sen käsityksen, että normaalisti polvilumpion asentoa korjataan hieman, ja siitä toipumisaika on useampi kuukausi. Onpahan jotain mietiskeltävää.

Ikuisena optimistina totean, että loukkaantuminen ei ole päätös millekään - se vain muuttaa hiukan suunnitelmia. Katsellaan nyt ensi viikon ajan miten hyvin tuon kanssa pääsee liikkeelle ja miten paljon turvotus on laskenut. Jos sille voi alkaa varaamaan hiukan painoa, niin voin käydä salilla tekemässä pelkkää yläkroppatreeniä ja pitää ainakin keski- ja ylävartalon lihakset kunnossa. Lääkäriltä sain kehut, että jalkojen kaikki lihakset ovat todella hyvässä kunnossa, mutta minun tapauksessani reisilihastreeni ei estä näitä polvivammojen syntymistä. Näillä mennään nyt päivä kerrallaan eteenpäin.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti