Ruokailut kuntoon ja liikunnalla kroppa kiinteäksi

Painonpudotuksen jälkeen jatkan kropan kiinteyttämistä. Se tarkoittaa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa.

Hiilarit ja proteiinit?

Ajatuksia ja oivalluksia ruoasta.

Elämäntapa, ei laihdutuskuuri

Jotta jo pudotetut kilot pysyvät poissa, täytyy elämäntapojenkin muuttua pysyvästi.

Mittanauha on paras kaverini

Vaa'an lukema ei kerro kaikkea. Mittanauhalla voi seurata kiinteytymistä paljon konkreettisemmin, kun rasva sulaa lihaksen päältä.

Loppuelämä ilman herkkuja?

Höpöhöpö, kaikkea saa syödä kohtuudella!

23. joulukuuta 2015

Edistymiskatsaus ja joulurauhaa

Hupsista, edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo yli 2 kuukautta. Koko syksy on ollut todella kiireinen töiden osalta ja onkin ollut kummallista, kun ei ole ehtinyt työpäivän aikana kirjoittelemaan omaa blogia tai seurailemaan muiden vastaavia (mikä tietysti on työntantajan kannalta hyvä asia, koska eipä hän näistä omista jutuistani minulle palkkaa maksa...)

Vaikka syksy ja tämä olematon talvi on ollut kiireistä, niin olen siltikin sinnikkäästi käynyt salilla tahkoamassa läpi tuota BBG (Bikini Body Guide) -treeniohjelmaa, ja viime viikon päätteeksi tulikin täyteen 24 viikkoa. Olen siis suorittanut sen ihan ensimmäisen ohjelman 2 kertaa ja tällä viikolla aloitin BBG2-ohjelman. Alla hiukan edistymiskuvia ja analyysia edistymisestä:

 Six-pack on edelleen kateissa, mutta maharöllö on pikkuhiljaa kutistunut ja vyötärö kaventunut. Myönnän rehellisesti, että ruokavalioni ei ole ollut paras mahdollinen ja olen sortunut melko usein herkuttelemaan karkeilla ja nyt joulun aikaan tortuilla ja pipareilla. Paino on pysynyt koko ajan kuitenkin hallinnassa, ja ei tuo ajoittainen herkuttelu ole mitään sen suurempaa tuhoa tehnyt. Vähempi olisi tietysti ehkä edesauttanut kiinteytymistä. Oh well, otan tiukemman kurin sapuskan suhteen uuden vuoden jälkeen ja pienen loppukirin ennen helmikuun lopulla koittavaa reissua. :)

Sivuprofiilissa tuo röllö on vielä ärsyttävän näkyvä, mutta muutoin vatsa näyttäisi jonkun verran litistyneen. Ahteri näyttää sentään vähän pyöristyneen, jes! Tuon polvileikkauksen vuoksi en kyennyt ekalla kierroksella tekemään läheskään kaikkia jalkaliikkeitä ja toisellakin kierroksella aloitin hypyt hyvin varovasti. Tällä hetkellä polvi kestää todella hyvin kyykyt ja hypyt ja nyt kun jalkoja pystyy treenaamaan lähestulkoon täysillä, sen huomaa myös seuraavana päivänä kun ei meinaa edes pöntölle taipua kun ahteri ja reidet ovat kipiät.

Selkäpuolelta huomaa tuon vyötärön kaventumisen jotenkin paljon paremmin ja jenkkakahvatkin on vähän pienentyny. Olisi pitänyt alusta saakka ottaa joitakin "selkälihaskuvia", jossa näkyisi sekin edistys. BBG-treeni sisältää nimittäin todella paljon punnerruksia ja ne alkavat pikkuhiljaa sujumaan oikein mallikkaasti. Niin ja tuo biksujen yläosa oli pakko vaihtaa treenitoppiin, koska se ympärysmitta on jo liian iso... Edessä siis jossakin vaiheessa uusien biksujen hankinta. Vähän houkuttaisi nuo Triangl-bikinit jotka näyttäisi olevan vähän tukevampaa tekoa. Hintaa niillä toki on, mutta jospa nyt satsaisi kerralla kunnolla, kun kehtaisi vihdoin edes käyttää biksuja. :)

Tällaista tänne siis! Ajattelin vielä tänään käydä salilla tekemässä HIIT-treenin ja pienen kävelylenkin matolla. Huomenna onkin aattomatka edessä Haminaan siskon luokse joulun viettoon, ja aion nautiskella joulun antimista hyvillä mielin ja lepäillä. Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa!