Ruokailut kuntoon ja liikunnalla kroppa kiinteäksi

Painonpudotuksen jälkeen jatkan kropan kiinteyttämistä. Se tarkoittaa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa.

Hiilarit ja proteiinit?

Ajatuksia ja oivalluksia ruoasta.

Elämäntapa, ei laihdutuskuuri

Jotta jo pudotetut kilot pysyvät poissa, täytyy elämäntapojenkin muuttua pysyvästi.

Mittanauha on paras kaverini

Vaa'an lukema ei kerro kaikkea. Mittanauhalla voi seurata kiinteytymistä paljon konkreettisemmin, kun rasva sulaa lihaksen päältä.

Loppuelämä ilman herkkuja?

Höpöhöpö, kaikkea saa syödä kohtuudella!

22. maaliskuuta 2015

Terveiset sairastuvalta

Torstaiaamuna oli se pitkään odotettu leikkauspäivä, ja operaatio meni varsin mallikkaasti. Läsnäydyin sairaalaan 7.15 aamulla, leikkaussaliin pääsin ennen yhdeksää ja heräilin sairaalasängyssä yhdentoista aikaan. Kotona olin jo kolmen aikaan iltapäivällä, eli yhteensä koko sairaalakäyntiin kului noin 7 tuntia.

Polveen tehtiin siis mpfl:n rekonstruktioleikkaus, eli polveen "punottiin" uusi nivelside tuon katkenneen tilalle. Jännettä varten polvilumpioon porattiin kaksi reikää, joista tuo punottu jänne pujotettiin läpi, ja se kiinnitettiin ruuvilla kiinni. Leikkausarvet ovat aikamoiset Frankensteinit, nopeasti laskettuna 20 hakasella ovat nitoneet nuo kiinni.

 Olisin saanut jäädä sairaalaankin yöksi, mutta halusin kotiin, koska olo oli kuitenkin ihan hyvä, ja sisko tuli kotiin auttamaan. Ekana yönä ei tullut juurikaan nukuttua, mutta ei yllättäen sen takia että tuo jalka olisi ollut liian kipeä, vaan kummityttö oli kunnon flunssassa ja yski olohuoneessa läpi yön. Mahtavaa. Mutta nämä edelliset 2 yötä olen nukkunut oikein makeasti Panacodin ja buranan avustamana.

Sairaalasta sain ohjeet, että siteet saa poistaa 2-3 päivää leikkauksen jälkeen ja käydä suihkussa. Kuivaus hellästi taputellen, ja ekan viikon ajan kannattaa käyttää vielä jotakin sidettä siinä päällä, jos ne haavat vuotavat vielä verta tai kirkasta nestettä. Samoin 2-3 päivän päästä leikkauksesta saa alkaa varovasti koukistamaan jalkaa. Kahden viikon päästä terveyskeskukseen poistattamaan nuo niitit ja kolmen viikon päästä on ensimmäinen käynti fysioterapeutilla.

Jalalle ei saa laittaa painoa ensimmäisen kahden viikon ajan ja sen jälkeen kepeillä kävellessä puolikas paino, ja molemmilla jaloilla seistessä paino tasaisesti molemmille jaloille. Ortopedin mukaan pitäisi päästä toukokuussa jo salille, joten sitä odotellessa... Ortoosi on jalassa seuraavat 6 viikkoa, ja siihen on laitettu suoraan se 90° koukistuskulma.

Saikkua olisin saanut suoraan tuon 6 viikkoa, jonka ajan ortoosi on jalassa, mutta pyysin vain 2 viikkoa, koska kykenen varsin hyvin etätöihin. Tekee ihan hyvää ottaa nyt levon kannalta, nuo kipulääkkeet saavat nupin aina kivaan pöhnätilaan ja ei tuo koipikaan ihan täysin kivuton ole. Mutta näillä mennään tämä kevät, onneksi leikkaus on nyt ohi ja toipuminen on ihan oikeasti nyt käynnissä!