Muistelin, että Iltalehdessä julkaistiin joulun alla juttu karuista totuuksista, joita ei aina tule ajatelleeksi, kun laihduttaa ja laihtuu.
1. Kehonkuvasi ei muutu yhdessä yössä
Tavoitepainoon pääsyn jälkeen kestää vielä pitkään ennenkuin oikeasti sisäistät olevasi paljon pienempi kuin ennen. Minä näen edelleen peilissä sen 100-kiloisen valaan, mutta vanhoja kuvia katsomalla huomaan eron nykyiseen. Silti jaksan aina ällistellä uusia vaatteita hankkiessa, kuinka nykyään mahdun S-koon vaatteisiin entisen L:n ja XL:n sijaan. Eikä tämä ällistely ole kehujen keräämistä, minulle nuo S-koon vaatteet ovat tuttuja viimeksi lukion ajalta, ja nykyään olen pienempi kuin ylioppilasjuhlissani.
2. Roikkuva nahka
Jos pudotettavaa on useampi kymmenen kiloa, en pitäisi kiirettä pudotuksen kanssa. Kun pudotustahti on sopivan hidas, ja harrastat ohessa kiinteyttävää liikuntaa, se nahkakaan ei jää ihan niin pahasti roikkumaan kuin pikadieetin jälkeen. Omalla vyötärölläni on vielä röllö, mutta onneksi se ei kovin pahasti roiku, ja allit heiluvat. Lihomisarvet ovat ehkä ne kaikkein näkyvimmät, mutta yritän oppia kantamaan ne ylpeänä. Ne ovat osa minua ja muistuttavat siitä työstä, jonka olen tehnyt.
3. Ihmissuhteet voivat muuttua
Ihmiset ovat kateellisia toisilleen. Tämä on raadollinen totuus. Ystäväni jaksoi tsempata minua laihduttamisessa niin pitkään, kun näytti siltä että en tule ikinä pääsemään tavoitepainooni. En ole kuullut hänestä juuri mitään sen jälkeen, kun saavutin tavoitteeni. Minua myös piikitellään jatkuvasti useista salitreeneistä, ja houkutellaan ottamaan lisää herkkuja. Välillä tuntuu kuin minua yritettäisiin saada uudelleen lihomaan. Oletan tämän loppuvan vähitellen. Ja onneksi olen myös huomannut ystäväpiiristäni löytyvän ihmisiä, jotka ovat oikeasti onnellisia puolestani.
4. Vaatevaraston uusiminen tulee kalliiksi
Etenkin jos ostat koko ajan uusia vaatteita. Suosittelen laihtumisvaiheessa ostamaan mukavia ja halpoja vaatteita, joita tulee käytettyä paljon. Ne kalliimmat vaatteet voikin jättää ostettavaksi sitten, kun olet tavoitteessa. Sekin kannattaa kuitenkin muistaa, että tavoitepainoon päästyäkin kiinteytyminen jatkuu, jos harrastat liikuntaa, ja kroppa voi vielä pienentyä.
5. Toiset eivät tue aidosti
Tämä näköjään tulikin kommentoitua jo kolmoskohdassa. Mutta toivon teidän elämästänne löytyvän niitä aitoja tukijoita, jotka jaksavat tsempata hyvinä ja huonoina päivinä!
![]() |
| Lähde: http://www.hellawella.com/19-funny-weight-loss-quotes-when-you-dont-want-motivation |








0 kommenttia:
Lähetä kommentti